Junioreiden golfleiri 2019

Pirkanmaan Golf järjestää toistamiseen junioreilleen kolmen päivän golfleirin, joka pidetään Lomakeskus Revontulessa Hankasalmella. Tarkoituksena on tehdä seuramme junioreille edullinen ja mieleenpainuva leiri sekä edistää junioritoiminnan yhteishenkeä.

Leirin ajankohta on sunnuntaista tiistaihin 9.-11. kesäkuuta.

Leirin ohjelmaan kuuluu golfkierroksia, ohjattua harjoittelua sekä oheistoimintaa. Kuljetus Revontuleen toteutetaan kimppakyydeillä. Perillä majoitutaan 4-6 hengen mökeissä ja ruokaillaan lomakeskuksen ravintolassa. Alueella on myös rantasauna sekä uimismahdollisuus.

Leiri on tarkoitettu Pirkanmaan Golfin 10-17v ikäisille jäsenille, jotka omaavat Green Cardin. Leirin aikana pelataan yhteensä kolme kierrosta Revontuli Golfin isolla kentällä siten että sunnuntaina ja tiistaina 9 reikää ja kokonaisena maanantaipäivänä 18 reikää. 

Leirin osallistumismaksut ovat seuraavat:

10-11v juniori (syntynyt v. 2007-2008)             80 €

12-17v juniori (syntynyt v. 2001-2006)             95 €



Lisäksi sisaralennus 10 €/henki. Osallistumismaksu sisältää kimppakyydit Revontuleen, kahden yön mökkimajoituksen, kolme pelikierrosta Revontuli Golfin kentällä, rangepallot harjoitteluun sekä kaikki ohjelmaan merkityt ruokailut. Laskut lähetetään huoltajille sähköpostilla leirin päätyttyä.

Ilmoittautuminen on jo avautunut, joten kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä ja varmistaa paikka leirille koska mukaan mahtuu rajallinen määrä junioreita. Leirille ovat tervetulleita myös kaikki sellaiset seuramme juniorit jotka eivät ole aktiivisesti mukana harjoitustoiminnassa. Ilmoittautumisen voi perua 28.5. mennessä, jonka jälkeen se on sitova.

Leirille lähtee mukaan 3-4 ohjaajaa, lähinnä valmentajiamme, jotka myös hoitavat kimppakyydit. Leirille lähtö tapahtuu kootusti Messukylän golfkentän parkkipaikalta sunnuntaina 9.6. klo 8.30.

 

Alustava leiriohjelma ›

 

Leirin tarkkaan ohjelmaan voi vielä tulla muutoksia kevään aikana. Ilmoittautuminen päättyy 28.5. ja sen jälkeen osallistujille lähetetään tarkempi info sekä ohjeistus siitä mitä kaikkea juniorin on ainakin otettava leirille mukaan.

 

Leiriin liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä juniorivastaavaan

Teemu Kankaanranta

050-4282027
teekanka@gmail.com

 

Ajanvaraus

Aukioloajat

Klubi:

Suljettu.

 

Kentät:

Suljettu. 

Kausikorttilaiset voivat pelata kunhan maa ei ole jäässä.

 

Range ja lähipelialueet:

Suljettu.


  

Pirkanmaan Golf ry.


Liity jäseneksi ›

Tykkää Facebookissa ›

Seuran yhteystiedot

Lue Citygolfia Messukylässä-lehti

citygolf 2


juniortoiminnan laatuseura highres RGB pieni