Kapteeniston palsta

Messukylän kenttä slopattiin golfliiton toimesta kesäkuun alussa ja uudet slopetaulukot ovat nyt 3.7. lähtien voimassa. Lisätietoa etusivun uutisesta. Tässä tekstissä valoitan hieman taustoja sekä yksityiskohtia slopauksen takaa.

EGA:n tasoitusmääräyksien mukaan golfkentän vaikeusaste on arvioitava uudelleen kymmenen vuoden välein tai mikäli kentällä tapahtuu merkittäviä muutoksia. Edellisen kerran Messukylän kenttä on slopattu viime vuosikymmenellä sen jälkeen kun ison kentän väylät 6, 7 ja 8 rakennettiin ja Par-3 kenttä tehtiin.

Kentän vaikeusasteen arvioiminen eli slope-määrittäminen on yksi golfin tasoitusjärjestelmän perustekijöistä. Pelitasoitus eli tuttavallisemmin pelaajan slope määräytyy juuri kentän slopen mukaan. Pelaajan henkilökohtainen yhden desimaalin tarkkuudella ilmoitettava tasoitus muuttuu kokonaisluvulliseksi pelitasoitukseksi kun otetaan huomioon millä kentällä sekä miltä tiiltä hän pelaa. Kaikki golfarit tietävät tämän. Ennen kierrosta katsotaan slopetaulusta klubin seinältä oma pelitasoitus. Mutta harva tietää mihin nämä taulukon arvot pohjautuvat puhumattakaan siitä miten ne tehdään.

Golfin hienouteen kuuluvat nämä monimutkaiset asiat. Kuten kaikki tiedämme säännöt - ja varsinkin niiden tulkinnat siten kuin ne Decision on the Rules of Golf teoksessa esitetään - ovat aika monimutkaisia. Vuonna 2019 astuvat voimaan uudet säännöt, joiden tarkoituksena on selkeyttää niin toimintamalleja kuten myös itse sääntökirjan kirjoitusasua. Tasoistusjärjestelmä on melko selkeä mutta siitäkin löytyy monimutkaisuuksia esimerkiksi tasoitustarkastus (HR) sekä kilpailuissa käytössä oleva tasoitusvyöhykesäätö (CBA). Kentän slope-määrittäminen on sitten varmaan se kaikista monimutkaisin asia.

Kentän slope-määrittäminen alkoi jo keväällä kun mittausfirman avulla mittasimme väylien tarkat uudet pituudet, eri pituisten lyöntien alastuloaluieden leveydet sekä viheriöiden koot. Nämä luvut täytettiin pöytäkirjoihin, jotka lähetettiin golfliittoon. Kesäkuun alkupuolella golfliitosta tuli neljän vanhemman herrasmiehen porukka tekemään varsinaisen slope-määrittämisen. Kiersimme golfautoilla kentän ympäri ja jokaisella väylällä meni keskimäärin 15-20 minuuttia.

Kentän vaikeusasteen määrittämisessä otetaan huomioon kunkin väylän pituus ja pelattavuuteen vaikuttavat tekijät. Slope-määrittäminen tehdään jokaiselta tiiltä erikseen. Lisäksi tulee eri arvot miehille sekä naisille koska naisten lyönnit ovat keskimäärin lyhyempiä. Slope-määrittämisessä käytetään termejä scratch- ja bogeypelaaja. Scratch-pelaaja tarkoittaa pelaajaa, joka pelaa kentän keskimäärin par-tulokseen ja bogey-pelaaja pelaajaa, joka pelaa keskimäärin bogey-tulokseen. Heille on arvioitu eri pituiset lyönnit.

Sloperyhmä arvio kultakin väylältä pituuksien lisäksi mm. seuraavat pelattavuuteen vaikuttavat tekijät: eri pituisten avaus- ja välilyöntien alastuloalueiden lyhyeksi leikatun väylän leveyden, etäisyydet näistä pisteistä lähimpään vesiesteeseen sekä outtiin, hiekkaesteiden lukumäärän sekä väylillä että griinin läheisyydessä, etäisyydet esteisiin sekä outtiin viheriöltä, viheriön koko, muoto sekä kallistukset, maastonmuodot ja puiden tms. luoma haitta väylän pelaamiselle. Kuhunkin kategoriaan on myös korjauskertoimia esimerkiksi jos puut tai maastonmuoto voi edesauttaa tai estää pallon päätymistä esimerkiksi vesiesteeseen.

Kultakin väylältä ja tiiltä täytetään oma taulukko, joiden perusteella kentälle lasketaan kullekin tiilli miesten ja naisten Course Rating (CR)- ja slope-luvut. Olette saattanut joskus nähdä tällaisia lukuja. Joillakin kentillä ne on printattuna tuloskorttiin. Meidän kentän uudet CR- ja slope-luvut ovat seuraavat:

Miehet keltainen CR: 66,0

Miehet keltainen slope: 127

Miehet punainen CR: 62,9

Miehet punainen slope: 120

Naiset keltainen CR: 71,2

Naiset keltainen slope: 122

Naiset punainen CR: 66,7

Naiset punainen slope: 133

CR- ja slope-lukujen perusteella voidaan laskea kunkin pelaajan pelitasoitus ilman slopetaulukkoa seuraavalla kaavalla: Pelitasoitus (slope) = pelaajan tarkka tasoitus (HCP) X (slope-luku / 113) + (CR-luku - kentän Par-luku).

Käyttäen golfliiton laskuohjelmaa näistä luvuista saadaan arvorajat eri pelitasoituksille sekä sitä kautta slopetaulukot, jotka löytyvät klubin seinältä. Alussa olevasta linkistä eli etusivun uutisesta löytyy Messukylän kentän uudet slopetaulukot.

-------------------------

Kentän slope-määrittämisen yhteydessä on myös päivitetty eri väylien HCP-luvut. Niillä kuvataan reikien vaikeusastetta ja niitä käytetään lähinnä pistebogeypisteiden laskennassa. HCP-luvut ovat kunkin kentän itse päätettävissä ja me päätimme käyttää niiden päivittämiseen NexGolfista löytyvää reikätilastoa, jossa on viimeisen kahdeksan vuoden ajalta yli 5 400 kilpailukierrosta. Lisäksi päivitimme väyläpituudet oikeiksi. Uudet HCP-luvut ja väyläpituudet löytyvät täältä. Laitan tähän alle kunkin Messukylän reiän keskiarvotuloksen NexGolfin pohjalta joten voitte tutustua siihen kuinka paljon yli parin mikäkin reikämme pelataan.

  1. väylä: 1,178 (yli parin eli siis 5,178)
  2. väylä: 1,041
  3. väylä: 1,491
  4. väylä: 2,384
  5. väylä: 1,148
  6. väylä: 1,654
  7. väylä: 0,723
  8. väylä: 1,338
  9. väylä: 1,368

Seuran reikäpelimestaruuskilpailut ovat käynnissä. Kaavio löytyvät NexGolfin julkisesta kilpailukalenterista mihin on linkki tämänkin sivun yläosassa. Varsinkin nettiin merkattavaan kaavioon pyritään tänä vuonna kirjaamaan oikeat merkinnät myös otteluiden tuloksista. Reikäpeliotteluiden tuloksien merkitseminen on herättänyt paljon kysymyksiä, joten kerrataan periaatteet tässä.

Yleisin virhe on luulla, että reikäpelin tulos esimerkiksi 5/4 tarkoittaa, että toinen pelaaja on voittanut 5 ja toinen 4 reikää. Tämä on väärin. 5/4 tarkoittaa, että ottelun voittanut pelaaja (kenen nimen perään tulos on kirjattu) on johtanut ottelua 5 reiällä kun kierrosta on enää ollut 4 väylää jäljellä. Hävinneellä pelaajalla ei siis enää ole ollut mahdollisuutta voittoon ja ottelu on päättynyt. Reikäpelissä ei siis lasketa sitä kuinka monta reikää kumpikin on voittanut vaan tilannetta, joka ilmoitetaan up ja down ilmaisuilla. Kun pelaaja A voittaa 1 reiän ottelussa, hän johtaa yhdellä eli on 1 up. Häviöllä oleva pelaaja B on vastaavasti 1 down. Jos pelaaja A voittaa väylän numero 2, on hän jo 2 up. Pelaajan B ryhdistäytyessä ja voittaessa kaksi seuraavaa reikää, ottelu on takaisin tasan eli all square (AS).

Reikäpelin tulos 5/4 tarkoittaa sitä että voittanut pelaaja on johtanut 5 up väylän numero 14 jälkeen kun enää jäljellä on 4 väylää.

Tuloksen ensimmäinen numero kertoo siis voittaneen pelaajan tilanteen ottelun ratketessa ja jälkimmäinen numero sen kuinka monta reikää on ollut jäljellä. Näiden kahden luvun ero ei voi koskaan olla isompi kuin 2 mikäli ottelu ei ole päättynyt luovutukseen. Ottelun tulos ei kuitenkaan ole aina sama vaikka se päättyisi samalle reiälle. Väylälle 17 päättyneen reikäpeliottelun tulos voi olla joko 2/1 tai 3/1. Se on 2/1 jos vaikkapa tilanne on ollut pelaajalle A 1 up kun jäljellä on ollut kaksi reikää. Pelaaja A voittaa väylän 17 jolloin hän johtaa kahdella yhden väylän ollessa jäljellä. Tilanne voi kuitenkin olla pelaajalle A myös 2 up kun jäljellä on kaksi väylää jolloin A:n voittaessa väylän numero 17, hän voittaa ottelun 3/1. Viimeiselle reiälle päättyvän reikäpeliottelun tulos voi vastaavasti olla 1/0 tai 2/0.

Tilannetta missä toinen pelaaja johtaa samalla määrällä reikiä kuin mitä on jäljellä, kutsutaan dormieksi. Silloin vastustajan on voitettava kaikki jäljellä olevat reiät päästäkseen uusintareille. Ilman luovutuksia 18r reikäpeliottelu voi päättyä aikaisintaan 10 reiän jäljeen tulokseen 10/8 missä toinen pelaaja on voittanut kaikki 10 reikää ja on 10 up kun jäljellä on enää 8 reikää. Uusintareikiä pelattaessa ottelu voi kestää vaikka kuinka pitkään.

Poikkeusmerkinnät:

Uusintareille päättynyt reikäpeliottelu merkataan englanninkielisellä järjestyslukulyhenteellä esim. 19th, 20th, 21st ja 22nd. Jos reikäpeliottelu päättyy toisella uusintareiällä, merkitään tulokseksi voittaneelle pelaajalle 20th.

Luovutus, joka tapahtuu ennen kierroksen alkua merkataan pelkillä kirjaimilla WD mikä tulee englanninkielen sanasta withdrawn.

Luovutus, joka tapahtuu kierroksen aikana (siten että pelaaja käytännössä luovuttaa enemmän kuin yhden reiän) merkataan WD sekä silloinen ottelun tilanne tuloksen tapaan. Esimerkiksi jos toinen pelaaja luovuttaa 9 reiän jälkeen toisen pelaajan johtaessa 7 up merkataan tulos WD 7/9. Näin nähdään minkä reiän jälkeen luovutus on tapahtunut ja missä tilanteessa sekä, ettei luovutus ole tapahtunut ennen kierrosta.

Mikäli jompikumpi pelaaja diskataan, merkataan se lyhenteellä DQ, joka tulee englanninkielen sanasta disqualification.

Tasoituksellisten kilpailuiden tasatulosten ratkaisussa käytetään yleensä "slope + matemaattinen ratkaisu"-yhdistelmää kun taas ilman tasoituksia pelattavat kilpailut ratkaistaan pääsääntöisesti suoraan matemaattisella ratkaisulla. Poikkeuksiakin löytyy esimerkiksi Seuran Mestaruus, josta käydään sudden death-uusinta. Tässä tekstissä perehdytään matemaattiseen ratkaisuun.

Tasoituksellisissa kilpailuissa saman tuloksen tehneistä pelaajista alemman pelitasoituksen (slope) omaava voittaa. Huomatkaa, että kyse on slopesta eikä tasoituksesta. Mikäli slope on molemmilla tai useammalla saman tuloksen tehneellä pelaajalla sama, ratkaistaan paremmus matemaattisella ratkaisulla. Matemaattisessa ratkaisussa otataan huomioon pelaajien scr-lyöntitulokset (pistebogey-kilpailussa pistebogeypisteet) seuraavalla tavalla:

  1. Viimeisen 18 reiän yhteenlaskettu tulos (käytössä seuran kilpailuista ainoastaan kaksipäiväisessä Mestaruuskilpailussa)
  2. Viimeisen 9 reiän tulos
  3. Viimeisen 6 reiän tulos
  4. Viimeisen 3 reiän tulos
  5. Viimeisen reiän tulos
  6. Arpa

Matemaattisessa ratkaisussa löytyy aina paremmuusjärjestys. Viimeistään arvalla. Kuitenkin lähes aina väyliä vertaillessa. Vuoden 2017 klubiviikkokisan 4. viikolla löytyi esimerkki arvan käytöstä. Allekirjoittanut (Janne Riitakorpi) sekä Matti Sumelles pelasimme saman lyöntituloksen ja meillä molemmilla oli sama pelitasoitus. Koska kyseessä oli 9 reiän kilpailu, ensiksi tarkasteltiin viimeisen 6 reiän yhteenlaskettua tulosta. Se oli meillä identtinen. Jokaisen väylän tulos oli sama. Näin ollen myös viimeisen 3 reiän sekä viimeisen reiän tulokset olivat samoja. Paremmuuden ratkaisi arpa.

NexGolf suorittaa matemaattisen ratkaisun toimenpiteet automaattisesti mikäli kilpailun asetukset on laitettu oikein. Tämä sisältää myös arvan. Olen tutkinut asiaa testikilpailuiden avulla ja todennut, että NexGolf todellakin luo paremmuusjärjestyksen sattumanvaraisesti myös siinä harvinaisessa tilanteessa, että väylätulokset ovat identtiset tai muuten sellaiset, ettei matemaattisen ratkaisun väylävertailut tuota tulosta.

Kilpailukausi alkaa pian. Kauden kilpailukalenteri löytyy tästä linkistä. Yksittäisten kilpailuiden kilpailukutsut löytyvät netistä NexGolfin julkisesta kilpailukalenterista sekä klubitalon seinältä vähintään paria viikkoa ennen kilpailua. Julkisesta kilpailukalenterista voi jo nyt katsella usean kilpailun kutsuja. Kilpailukutsusta löytyy tietoa kilpailun ajankohdasta, sarjoista, pelimuodosta, kilpailumääräyksistä sekä ohjeet ilmoittautumiseen. Kaudella 2017 kaikki seuran kilpailut ovat ainoastaan omille jäsenille.

Kilpailuihin ilmoittaudutaan kilpailukutsun mukaisesti joko NexGolfissa omilla tunnuksilla tai caddiemasterille listaan. Lähtökohtaisesti jälki-ilmoittautuminen ei ole mahdolista mutta mikäli kilpailuun kuitenkin mahtuu, voidaan myös jälki-ilmoittautuneita ottaan mukaan. Päätöksen tekee kilpailun johtaja. NexGolfista kilpailut löytyvät kirjautumisen jälkeen etusivulta oheisen kuvan mukaisesti:

Sieppaa

Kunkin kilpailun kilpailumääräykset eli kisakohtaiset säännöt selviävät kilpailukutsusta sekä kilpailupäivänä pidettävässä infotilaisuudessa. Lisäksi seuran yleiset kilpailumääräykset ovat soveltuvin osin voimassa kaikissa seuran kilpailuissa. Yleisissä kilpailumääräyksissä kerrotaan mm. tasoituksesta, peruutuksista ja poisjäänneistä, kilpailumaksusta, lähtöajoista, kilpailun toimihenkilöistä, poikkeustilanteista esim. pelin keskeyttämisestä ukonilman vuoksi, pelaajan omasta kilpailun keskeyttämisestä, pelinopeuden valvonnasta, tasatilanteiden ratkaisusta sekä kilpailuiden tuloksien julkistamisesta ja palkintojenjaosta. Kilpailumääräyksiin kannattaa tutustua ennen kilpailukauden alkua. Lisäksi kentän paikallissäännöt on hyvä pitää mielessä.

Kilpailutoimintaan sekä esimerkiksi sääntöihin liittyen voi kääntyä kapteenin puoleen. Vastaan mielellään kaikenlaisiin kyselyihin.

Julkaistu seuran jäsenlehdessä 1/2017

Uuden golfkauden alku ei enää ole kaukana. Tehdään yhdessä golfkaudesta 2017 onnistunut! Messukylän kentällämme vallitsee rento yhdessä tekemisen meininki. Pidetään yllä positiivista asennetta myös alkavalla kaudella. Golf on herrasmies ja -nais peli, jossa hyvät käytöstavat ovat kunniassa.

Toisten huomioimisen lisäksi pidetään huolta kentästämme. Jokainen pelaaja voi omalla toiminnallaan edesauttaa kentän kunnon ylläpitoa. Lyöntijäljet on korjattava, divotit asetettava takaisin paikalleen ja pallon alastulojäljet viheriöllä korjattava. Bunkkerit on haravoitava asianmukaisesti. Roskat kuuluvat roskiksiin.

Muistetaan myös ripeä sekä ennen kaikkea turvallinen pelaaminen. Kentällä kuljetaan ripeästi eteenpäin ja ollaan valmiina lyömään, kun on oma vuoro. Palloa etsittäessä käytetään maalaisjärkeä. Palloa ei aina tarvitse etsiä sitä 5 minuuttia ja osa ryhmästä voi jo pelata omia pallojaan eteenpäin. Mikäli 4 hengen ryhmällä on toinen pallo hukassa väylän vasemmassa pusikossa ja toinen oikealla metsässä, ryhmä hajaantuu etsintäoperaatioon. Viheriölle mentäessä kärryt ja bägit jätetään kätevästi seuraavan väylän kulkusuunnan puolelle. 3 väylällä viekää bägit raffin reunaan saakka, jotta ne eivät jäisi doglegin mutkaan pitkälyöntisten tai punaisilta pelaavien avausten alastuloalueelle. Viheriöllä toimitaan nopeasti. Palloa ei aina tarvitse merkitä, ellei se ole toisen tiellä ja puttilinjoja ei tarvitse katsoa joka suunnasta. Ole valmiina lyömään, kun on sinun vuorosi. Kun pallot on pelattu reikään asti, edetkää ripeästi seuraavan väylän tiiauspaikalle. Tuloskortin voi täyttää siellä lyöntivuoroaan odotellessa. Varsinkin ruuhka-aikana kiinnittäkää erityisestä huomiota pelinopeuteen. Edellä menevästä ryhmästä ei saisi jäädä jälkeen (mikäli ryhmät ovat samankokoiset). Jos edessä on tyhjää ja takana odottaa nopeampi ryhmä, päästäkää heidät järkevässä kohtaa ohitse.

Turvallisuusasiat ovat erittäin tärkeitä. Mikäli lyöntisi suuntautuu toiselle väylälle, toisia pelaajia tai muita ihmisiä kohden tai johonkin missä et näe pallon alastuloaluetta, huuda aina FORE. Ja sitä FORE:a huudetaan niin kovaa kuin kurkusta lähtee ja koko ryhmä huutaa. Varsinkin tuulisella kelillä huuto ei välttämättä kuulu kauas. Älä koskaan jää epäröimään huudanko FORE vai en vaan huuda se aina. Kenttätyöntekijöillä on aina etuoikeus kentällä. Älä lyö ennen kuin he näyttävät lupaa heilauttamalla kättä. Pelinopeutta sekä turvallisuuteen liittyviä asioita valvotaan tehostetusti kauden aikana.

Muista rehellisyys niin kilpailuissa kuin myös esimerkiksi tasoitusasioissa. Muista urheilumuodoista poiketen golfia pelataan suurimman osan aikaa (klubitasolla käytännössä aina) ilman tuomarin valvontaa. Peli perustuu pelaajan tinkimättömään sääntöjen noudattamiseen ja toisten pelaajien huomioon ottamiseen. Pelaajien hyvä käytös, kohteliaat tavat ja hyvin urheiluhengen mukainen toiminta ohjaavat pelaajia myös kilpailutilanteessa. Näistä tekijöistä koostuu golfpelin henki.

Kilpailutoimintaan liittyen on hyvä huomata, että seuran paikallissäännöt on päivitetty tälle vuodelle sekä seuran kilpailuita varten on laadittu yleiset kilpailumääräykset. Nämä ovat löydettävissä nettisivuilta. Paikallissääntöihin on tullut yksi merkittävä muutos. Uuden paikallissäännön myötä pelaajaa ei enää rankaista, jos hän vahingossa aiheuttaa pallonsa tai merkkinappinsa liikkumisen viheriöllä esimerkiksi hipaisemalla mailallaan palloa asettuessaan lyöntiasentoon, pudottamalla pallon merkkinapin päälle tai toiste päin tai esimerkiksi omissa ajatuksissaan kävelemällä palloaan päin viheriöllä. Jos pelaaja liikuttaa viheriöllä sijaitsevaa palloaan tai merkkinappiaan vahingossa, rangaistusta ei seuraa ja pallo tai merkkinappi on asetettava takaisin paikalleen. Huomioikaan kuitenkin, että mikäli luonnollinen tekijä esimerkiksi tuuli tai painovoima liikuttaa palloa, toimitaan edelleen samalla tapaa kuin ennen eli peliä jatketaan ilman rangaistusta pallon uudelta sijaintipaikalta. Näin ollen jatkossakin täytyy pystyä tosiasioihin perustuen arvioimaan, johtuiko pallon liikkuminen pelaajasta vai luonnollisesta syystä, jotta voidaan tietää pitääkö peliä jatkaa pallon uudelta sijaintipaikalta vai pitääkö se asettaa takaisin paikalleen. Rangaistusta ei kuitenkaan enää tarvitse pelätä. Huomioikaa myös, että jos luonnollinen tekijä esimerkiksi tuulenpuuska siirtää pelaajan merkkinappia, merkkinappi asetetaan tietenkin takaisin alkuperäiseen paikkaansa. Uusi paikallissääntö ei kuitenkaan vapauta pelaajaa rangaistuksesta, mikäli pallon tai merkkinapin liikkuminen johtuu pelaajan tahallisesta toiminnasta esimerkiksi, jos pelaaja suutuspäissään huitaisee reiästä ohi menneen pallon griiniltä ulos tai jos pelaaja nostaa pallonsa ilman merkitsemistä. Kyseessä on hiukan poikkeuksellinen paikallissääntö ja lisätietoa siitä löytyy kapteenin palstalta nettisivuilta.

Muilta osin paikallissäännöt pysyvät samoina kuin viime kaudellakin. Hiekkaesteissä olevat irtokivet ovat liikuteltavia haittoja ja ne saa rangaistuksetta poistaa. Omaan alastulojälkeensä uponneesta pallosta saa vapautuksen koko pelialueelta (ei esteestä). Tämä muuttui viime kaudella eli sääntö laajennettiin koskemaan myös raffia. Kentällä olevat mittapaalut ja -merkit ovat kiinteitä haittoja ja niitä ei saa poistaa, vaikka pystyisi. Sama pätee hiekkaesteissä oleviin haravoiden hylsyihin. Kentällä olevilta teiltä saa myös vapautuksen. Huomioikaa kiinteiden haittojen paikallissäännön poikkeustapaus missä esimerkiksi kastelulaitteen kannesta saa vapautuksen, jos se on enintään kahden mailanmitan päässä pelattavan viheriön reunasta ja pallo on enintään kahden mailanmitan päässä kiinteästä haitasta ja tämä haitta sijaitsee pelilinjalla pallon ja reiän välissä. Kentällä olevat metalliaidat ovat ulkorajoja ja niistä ei saa vapautusta. 7 väylän pudotusalueen käyttö on monille tuttua. Etäisyysmittarien käyttö on sallittu kaikessa pelaamisessa, kunhan laite ei arvioi tai mittaa mitään muuta olosuhdetta kuin etäisyyttä. Paikallissääntöjen lopusta löytyy myös siirtosäännön eli tuttavallisemmin talvisäännön ohjeistus.

Kaudella 2017 seuran kapteenina toimii Janne Riitakorpi ja ladykapteenina Miia Kopra. Janne Riitakorpi päivittää säännöllisesti nettisivujen kapteenin palstaa johon kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kapteeneilla on oma roolinsa seuran kilpailuiden järjestämisessä osana kilpailu-, sääntö- ja tasoitustoimikuntaa. Lisäksi järjestämme viime kausilta tuttuja lajiin perehdyttämiskierroksia (kapteenin kierrokset) kesä- ja elokuussa erikseen ilmoitettavina ajankohtina. Näihin kierroksiin varataan aika caddiemasterilta, ja kierroksen aikana käydään läpi pelaamiseen, etikettiin sekä sääntöihin liittyviä asioita. Erillinen kaikille jäsenille tarkoitettu sääntötapahtuma on myös suunnitteilla. Jonkun verran opastusvideoita sääntö- ja etikettiasioista on myös aikomus kuvata.

Ottakaa rohkeasti yhteyttä meihin kapteeneihin mieltä askarruttavissa asioissa! Oikein mukavaa golfkautta 2017 kaikille!

Kapteeni Janne Riitakorpi

050 437 9729

Ladykapteeni Miia Kopra

040 419 4221

Seuran klubi- ja kilpailutoiminnan tarkoituksena on tarjota jäsenistölle mukavia tapahtumia ja kilpailuita kauden aikana. Kilpailuita on hyvin erilaisia ja varmasti jokaiselle löytyy oma suosikkinsa. Kaikki seuramme jäsenet ovat tervetulleita tapahtumiin mukaan!

Kilpailukalenteria on uudistettu huomattavasti aikaisempiin kausiin verrattuna. Luvassa on uusia kilpailuita sekä pelimuotoja. Kausi avataan 13.5. avajaiskilpailulla missä pelataan Foursomea. Foursome on joukkuekilpailu missä 2-hengen joukkueet pelaavat vain yhtä palloa ja lyövät jokaisen lyönnin vuorotellen mukaan lukien väylien avauslyönnit. Peli on tasoituksellinen lyöntipeli missä otetaan osa joukkueen pelaajien yhteenlasketusta tasoituksesta huomioon. Sen lisäksi että Foursomea ei seurassamme ole ennen pelattu, on kisaan tuotu vallankumouksellinen uusi formaatti. Sekä avajaiskilpailu Foursome, että kauden päätöskilpailu syyskuun lopulla ovat 18 reiän kilpailuita missä pelataan 9r isolla kentällä sekä 9r Par-3 kentällä. Tämä mahdollistaa näihin yhteislähtönä järjestettäviin kahteen kilpailuun jopa maksimissaan 72 pelaajan osallistumisen.

Senioreiden perinteinen viikkokisa lähteen käyntiin heti avajaiskilpailun jälkeisenä viikkona ja kestää peräti 19 viikkoa. Senioreiden viikkokisassa pelipäivät ovat maanantai ja tiistai. Seniorit järjestävät lisäksi oman lähikenttävierailunsa elokuun lopulla 23.8.

Toukokuun lopulla 27.5. järjestetään myös uuden pelimuodon omaava kilpailu: Texas Scramble. Isolla kentällä 18 reiän kilpailuna pelattava Texas Scramble eroaa perinteisestä Scramblesta sillä, että sitä pelataan 3 hengen joukkueina. Texas Scramblessa kaikki joukkueen 3 pelaajaa avaavat väylän, jonka jälkeen valitaan paras pallo. Tästä kohtaa peliä jatkavat muut paitsi se kenen pallo valittiin. Joukkueen 2 muuta pelaajaa lyövät eteenpäin ja näistä kahdesta valitaan parempi ja jälleen muut paitsi se, kenen pallo valittiin, jatkavat.

Toukokuun viimeisellä viikolla alkaa myös viime kaudella kokeiluversiona suuren suosion saavuttanut Klubiviikkokisa mikä pelataan tällä kaudella 12 viikon mittaisena. Viikoittainen osakilpailu koostuu 9r tasoituksellisesta lyöntipelistä minkä voi pelata koska vaan ma-pe.

Perjantaina 2.6. järjestetään ensimmäinen kauden kahdesta Miesten saunalenkistä mikä on vain miehille tarkoitettu Par-3 kentällä pelattava yhden mailan kilpailu. Toinen saunalenkki on 11.8. Naisten perinteinen kilpailu Messukylän Mimmien Perinteinen Scramble pelataan sunnuntaina 11.6. Naisilla on myös kauden oma päätöskilpailunsa syyskuun alussa.

Kesäkuun toisella viikolla alkaa kova kamppailu Seuran Reikäpelimestaruudesta kun 32 miestä ja 16 naista lähtevät tiputtamaan yksi kerrallaan toisia kaaviossa ja etenemään kohti finaalia. Viime kausista poiketen reikäpelimestaruuskilpailuissa järjestetään siis erillinen sarja miehille ja naisille. Viime vuodelta reikäpelimestaruutta puolustaa Teemu Kankaanranta.

17.6. on vuorossa ensimmäinen kauden kolmesta vieraspelimatkasta, jotka ovat olleet erittäin suosittuja viime kausina. Niihin toivotaan myös uusia jäseniä mukaan. Bussilastillinen golffareita lähtee Messukylän parkkipaikalta pelaamaan jollekin vieraskentälle. Vieraspelimatkojen kohteet julkaistaan aina lähempänä. Muut kaksi vieraspelimatkan ajankohtaa ovat 15.7. sekä 2.9.

Heinäkuun ensimmäinen päivä pelataan yksi seuramme legendaarisimmista normaaleista kilpailuista: Narukisa. Narukisassa pelaajille jaetaan slopen verran narua metreissä mukana ja narua saa käyttää pallon siirtämiseen kentällä esimerkiksi metrin päästä reikää suoraan kuppiin (tällöin pallon katsotaan menneen reikään edellisellä lyönnillä) tai niukasti outin puolelta takaisin kentälle.

Lauantaina ja sunnuntaina 8.-9.7. pelataan kokonaan uusi joukkuekilpailu Ryder Cupin hengessä. Mukaan mahtuu 40 pelaajaa ja heidät jaetaan tasoitusten mukaan kahteen tasaväkiseen joukkueeseen, jotka kilpailevat keskenään kaksipäiväisessä kilpailussa. Lauantaina pelataan parireikäpeliä pelimuotona Greensome (molemmat avaavat ja sen jälkeen valitaan parempi pallo ja jatketaan sillä vuorotellen) eli 2 pelaajaa pelaa toisen joukkueen kahta pelaajaa vastaan ja voittaja saa pisteen joukkueelle. Toisena pelipäivänä pelataan 1 vs. 1 reikäpelejä ja päivän päätteeksi tiedetään, kumpi joukkue on voittanut kokonaiskilpailun. Tästä kilpailusta infotaan lisää hyvissä ajoin kauden alkupuolella.

Par-3 kentällä kisataan 18 reiän tasoituksettomassa lyöntipelikilpailussa 22.7. ja heti seuraavana lauantaina tasoituksella 36-54 pelaaville golffareille järjestetään ”Tule kokeilemaan kilpailemista”-kilpailu.

Kauden kilpailullinen huipentuma on ylivoimaisesti Seuran Mestaruuskilpailut mitkä pelataan kaksipäiväisenä la-su 5.-6.8. Kisassa pelataan eri sarjoissa sekä koko seuran mestaruusdesta. Seuran puolustava mestari on Lassi Ikävalko.

Elokuun loppupuolella 19.8. on luvassa HCP-mestaruuskilpailu missä kilpaillaan seuran tasoituksellisista mestaruuksista siinä missä varsinaiset mestaruuskilpailut pelataan luonnollisesti ilman tasoituksia.

Syksyn jo lähestyessä on vielä luvassa kaksi kilpailua. 9.9. kuukausikilpailu uudella pelimuodolla ’Paras ysi’. Siinä pelataan isolla kentällä 18r tasoituksellista lyöntipeliä mutta kultakin kaksi kertaa pelatulta väylältä otetaan huomioon ainoastaan pelaajan parempi tulos ja näin ollen saadaan 9 väylän kokonaistulos. Kausi päättyy lauantaina 23.9. pelattavaan päätöskilpailuun, jossa on perinteisesti pelimuotona Greensome. Myös päätöskilpailu pelataan yhdistelmänä 9r isolla kentällä ja 9r Par-3 kentällä ja 72 pelaajan osallistujaraja takaa varmasti kaikille halukkaille kisapaikan.

Kilpailukalenteriin voidaan tehdä muutoksia kauden aikana, joten seuratkaa nettisivuja sekä klubilla olevia ilmoituksia tarkkaan.

Paikallissäännöt ›

Kilpailumääräykset ›

Kilpailukalenteri  ›


Kapteeni

Jussi Pouttu

050 353 9394
jppouttu@hotmail.com

 Jussi


Ladykapteeni

Rauha Davidsson

045 871 1299
rauha.davidsson@gmail.com

  IMG 20231027 WA0003

 

 

 

 

 

Ajanvaraus

tee logo


Aukioloajat

Toimisto:

Suljettu.

Yhteydenotot:
toimisto@pirg.fi

Kentät:

Suljettu.
Talvigriinit käytössä kausikortin ja talvikausikortin omaaville.
Jäätyneellä nurmella liikkuminen kielletty.
 

Range:

Suljettu.


  

Pirkanmaan Golf ry.

 

Liity jäseneksi ›

Tykkää Facebookissa ›

Seuran yhteystiedot

Lue Citygolfia Messukylässä-lehti

lehti kansi 2023

Anna palautetta seuratoiminnasta › 


Anna hyvän kiertää!

Käytettyjen golfvälineiden välityspalvelu Messukylässä

601ecaa2f742ffb77feaafcab1db6897 300.87121212121x169

 

Instagram